Multitablaamisen haitat nettipokerissa

Nettipokerissa multitablaaminen eli monen pöydän pelaaminen yhtä aikaa on monelle pokeripelaajalle arkipäivää. Tämä ei olekaan ihme, sillä useammassa pöydässä on enemmän toimintaa kuin yhdessä ainoassa. Toisaalta nähdään myös, että taitava pelaaja voi kasvattaa omia tuntiansioitaan pelaamalla useammassa kuin yhdessä pöydässä. Kaikki tämä kuulostaa hyvinkin järkevältä ja se asettaa live-pelaamiseen nähden lukuisia etuja nettipeleissä.

Se mikä monelta pelaajalta jää kuitenkin huomaamatta, on multitablaamisen haitat. Koska monen pöydän pelaamisen etuja on käsitelty jo monessa paikassa, jätän tuon tarkastelun sikseen ja keskityn vain tässä yhteydessä haittoihin. Tällä tavoin haluan tuoda aiheeseen hieman uutta näkökulmaa.

Ensinnäkin pelaamalla montaa pelipöytää yhtä aikaa itselleen jää huomattavasti vähemmän aikaa keskittyä yksittäisiin vastustajiin. Pokeri on peli, jossa parhaiten pärjää ne pelaajat, jotka hyödyntävät vastustajan heikkouksia eivätkä ensisijaisesti pelaa omaa kättä. Mikäli ruudulla on auki edes yksi pelipöytä, seurattavia vastustajia on yleensä viidestä yhdeksään kappaletta. Jos pöytien määrän nostaa esimerkiksi neljään, pelaajan pitäisi pystyä pelaamaan keskimäärin 15-35 eri pelaajaa vastaan. Tämä voi helposti johtaa siihen, että alkaa pelata omaa peliään mekaanisesti, eikä keskity vastustajiin.

Jo yhden pelaajan pelityylin omaksuminen vie pitkän tovin. Mutta jos omalla ruudulla onkin kaksikymmentä täysin tuntematonta pelaajaa, on selvää, että kaikkien heikkouksien hyödyntäminen jää puolitiehen. Todennäköisesti omaan mieleen jää kaikkein aktiivisimmat pelaajat pöydistä, jolloin oppii tuntemaan pienen vähemmistön tendenssit pelipöydässä.

Vaikka monesti aktiiviset pelaajat häviävät rahansa, heidän joukostaan löytyy myös todellisia korttitaitureita. Useimmiten löysin raha onkin heikoilla ja passiivisilla pelaajilla, jotka häviävät hiljalleen rahansa ilman suuria potteja. Tämäntyyppiset pelaajat hukkuvat helposti massaan, eikä ahkera multitablaaja ehdi omaksua heidän taipumuksiaan tarpeeksi nopeasti ennen kuin rahat jo loppuvat.

Toinen ja vieläkin suurempi multitablaamisen ongelma on se, miten monen pöydän pelaaminen vaikuttaa omaan oppimiseen. Ainoa tapa tulla paremmaksi pokeripelaajaksi on opiskella ja analysoida peliä. Useaa pöytää pelatessa on tehtävä jatkuvasti päätöksiä, jotka perustuvat lukemattomiin tekijöihin, eikä pelaaja ehdi kunnolla syventyä yksittäisiin tilanteisiin.

Juuri nämä kiperät tilanteet ovatkin niitä, jotka kehittävät omaa peliä kaikkein eniten. Niissä on otettava huomioon kaikki mahdolliset tekijät ja hyvällä analysoinnilla omaa pelin tasoa pystyy nostamaan hiljalleen korkeammalle. Kannattaa muistaa, että jopa kaikkein huonoimmilta pelaajilta voi oppia yksittäisiä kikkoja, jotka voivat olla tulevaisuudessa erittäinkin tuottoisia.

Jos oma peli tuntuu olevan hakusessa, suosittelenkin hylkäämään multitablaamisen ja lähtemään pelin perustasolta liikkeelle. Toisin sanoen avaamalla yhden pöydän ja seuraamalla yksittäisien vastustajien liikkeitä, voi saada jälleen kiinni pelin juonesta. Mikäli peli menee mukavasti, voi rinnalle avata toisenkin pöydän. Pääasia on kuitenkin, ettei pelipöydän päätösten kanssa tulisi minkäänlaista kiirettä, vaan yksittäisiin tilanteisiin voisi keskittyä 100-prosenttisesti.

Kun pöytiä ei ole liikaa auki, on huomattavasti helpompi analysoida jälkeenpäin tilanteita ja nostaa omaa pelitasoaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pelaaja kehittää omaa peliään ennen kaikkea pitkällä aikajänteella. Oma väitteeni on, että vahva multitablaava pelaaja voi tienata nykyhetkessä enemmän kuin pelaaja, joka pelaa vastaavaa tasoa yhtä tai kahta pöytää. Siirtymä tasoa ylemmäs on kuitenkin peliään syvemmin analysoivalle pelaajalle helpompi, sillä oma pelitaso on kehittynyt melkoisesti. Samaan aikaan kun multitablaava pelaaja voi joutua hakemaan vauhtia alemmilta tasoilta, on peliään kehittävän pelaajan helpompi jäädä pelaamaan ylemmälle tasolle vahvempia vastustajia vastaan. Käytännössä tämä johtaa siihen, että korkeintaan paria pöytää pelaava pelaaja tienaa pitkällä aikavälillä enemmän kuin multitablaava vastustaja.

- Joel Kanerva